lauantai 2. marraskuuta 2013

Cup of China summary

Jäätanssin osalta nähtiin jännittävä taistelu Pechalat/Bourzatin ja Bobrova/Solovievin välillä, kuten etukäteen arveltiinkin. Lyhyttanssi meni P/B:n osalta heikosti, mm. viimeisessä nostossa Nathalie tömähti polvelleen jäähän ja Fabian joutui improvisoimaan loppuasennon, jotta tuo epäonnistuminen peittyisi. Heidän Finnstep-kuvionsa sai myös vain ykköstason. K&C:ssä parin ja heidän valmentajiensa seuraaminen oli aika piinaavaa lyhyttanssin jälkeen, jotenkin he kaikki vaikuttivat pettyneiltä mutta yrittivät kuitenkin peittää sitä tekohymyin. Itse en koreografisesti innostunut heidän lyhyttanssista, mielestäni se näyttää jotenkin hutiloidulta ja Nathalien asukaan ei aivan ole parhaimmasta päästä, se näyttää lähinnä silkkiyöhameelta ... Odotin myös Bobrova/Solovievin ohjelmilta jotain uudenaikaisempaa. Oikeastaan heidän molemmat ohjelmat ovat aika mitäänsanomattomia. Varsinkin vapaatanssi on kuin suoraan 90-luvulta hapsuineen ja yltiödramaattisine musiikkeineen. Vapaatanssin tyyli on mielestäni aivan liian vanhanaikainen verrattuna moniin heidän kilpakumppaneidensa ohjelmiin. Pidin paljon Pechalat & Bourzatin vapaatanssista ja erityisesti heidän upeista puvuistaan. Nathalien hame on yksi kauneimpia näkemiäni pitkään aikaan!




Naisten kisassa odotin paljon Carolina Kostnerin ohjelmilta. Hänen lyhytohjelmansa oli mielestäni vapaaohjelmaa parempi ja siinä oli kaunis teema ja koreografia. Vapaaohjelma vaikutti aika tyhjältä ja siihen olisi saanut mahdutettua paljon enemmän koreografiaa ja tulkintaa. Lisäksi kiinnitin huomiota Kostnerin piruetteihin, ne vaikuttivat hyvin vaatimattomilta verrattuna siihen mitä monilta muilta (Lipnitskaya, Sotnikova, Asada jne.) on tottunut näkemään. Lisäksi Kostnerin hypytkään eivät olleet vielä kunnossa, joten kauden avaus jäi häneltä vähän vaatimattomaksi. Sotnikovan luistelussa minua häiritsee se, että hänen kaikki ohjelmansa vaikuttavat niin samankaltaisilta teemasta riippumatta. Esimerkiksi lyhytohjelman Carmen voisi olla musiikiltaan mikä tahansa. Mitä mieltä olette muuten Sotnikovan hameista? Hän jatkaa tuota rohkeata linjaansa, nyt vapaaohjelmassa hänellä oli läpikuultava hame ja nudenvärinen alaosa, mielestäni hameella ei ollut mitään yhteyttä itse ohjelman musiikkiin... 




Miesten kisassa Yan Han oli kyllä hyvässä vedossa, hänen hyppynsä ovat ihanan korkeita ja pitkiä ja lisäksi hänellä on sulava meno jäällä. Yan Han noussee lähivuosina kärkimiesten joukkoon arvokisoissa, niin lupaavalta hän vaikutti. Denis Ten on kärisnyt flunssasta, mutta siltikin hänen suorituksensa jäi jotenkin mitäänsanomattomaksi. En oikeasti usko että Ten voisi esimerkiksi voittaa Chanin MM-kisoissa tai Olympialaisissa, vaan luulenpa tuon viimevuoden kakkossijan jäävän hänen uransa hohtohetkeksi. Florent Amodion lyhytohjelma oli tuttua Amodiota ja vapaaohjelmasta minulle tuli mieleen Javier Fernandez! Koreografia ja tyyli  oli paikoin hyvin samanlaista mitä Fernandezilta on nähty. Kovtun luisteli hyvät ohjelmat ja onpa mielenkiintoista voivatko venäläiset silti lähettää Plushenkon hänen sijastaan Sochiin, vaikka Plushenko ei olisikaan enää yhtä hyvässä kunnossa kuin Kovtun nyt. Ehkä Plushenkon ja Kovtunin kohtaaminen nähdään Venäjän GP-kisassa muutaman viikon päästä!

7 kommenttia:

  1. Ei ollut minunkaan mieleeni Sotnikovan asu. Voin kuvitella mitä konservatiivinen kiinalaisyleisö ajatteli kun minäkin länsimaalaisena pidin sitä liian paljastavana taitoluistelujäille. Hänellä oli jo viime vuonna tuollainen läpikuultava asu. Tuo uusin on kyllä vähän mauton. Katsoin ensin että hänellä on vain ihonväriset alushousut alla. Jos tuomaristo olisi koostunut pelkistä kiinalaistuomareista, Sotnikova olisi saanut asuvähennyksen :D Myös Tutkamysheva käyttää samantyylisiä läpikuultavia mekkoja.

    Olin tosi yllättynyt Kostnerin esiintymisestä ja uusista ohjelmista. En pitänyt kummastakaan ohjelmasta. Carolina vaikutti olevan joka osa-alueella kuin varjo entisestä Carolinasta. Jopa tulkinta ei ollut aivan sitä mitä on totuttu näkemään. Lyhkäriasu perhosineen on jotain mitä noviisiluistelijat voisivat käyttää, vappariasu on kuulemma Denis Tenin jääshowsta lahjaksi saatu (ilmeisesti Kostnerin varsinainen kilpailuasu ei ole valmis). Selvää on ettei tästä ole suunta kuin ylöspäin, toivon että Kostner saisi nopeasti petrattua ohjelmiaan. Hän sai muuten tosi alhaiset PCS pisteet verrattuna normitasoonsa.

    Anna Pogorilaya oli mukava yllätys! Kyllä Venäjällä näyttää riittävän lahjakkaita nais/tyttöluistelijoita! Olisi mielenkiintoista tietää mistä tämä viime vuosina alkanut vahva nousu on peräisin? Onko valmennukseen alettu panostaa aiempaa enemmän jne. Luulisi lahjakkaita tyttöjä Venäjällä olleen aina.

    Denis Ten on ollut kipeänä jo pitkään. Hänellä oli jokin merkillinen infektio jaloissa, joka piti hänet pitkään poissa jäiltä. Jos hän vain tervehtyy täysin, uskon että hän pystyy kamppailemaan mitalista Sochissa. Kovtun oli todella hyvä, samoin kiinalainen. Yllätyin molemmista. Saa tosiaan nähdä kumpi, Kovtun vai Plushenko lähetetään Sochiin. Minua on alkanut melkeinpä ärsyttämään Vancouverin kulta-hopea kaksikon "vehkailu" kun sekä Lysacek että Plushenko ovat suureen ääneen hehkuttaneet paluutaan, mutta toistaiseksi emme ole nähneet heiltä mitään jäällä!! Kun heidän valmentajiltaan on kysytty luistelijoidensa kunnosta, on vastaukseksi saatu etteivät he tiedä, koska eivät ole nähneet heitä. Tähän ei voi sanoa muuta kuin OMG ja LOL (vaikken yleensä näitä kirjainyhdistelmiä käytä) :D Haha :D Seuraan aika tiiviisti USA:n luistelumaailmaa ja Lysacek tuntuu olevan lähes joka päivä jossain päin USAa sponsorointitilaisuudessa Sochiin liittyen. Mennyt mielestäni vähän lapasesta hänellä tuo touhu. Kannattaisi käyttää aika toipumiseen (jos hän on yhä loukkaantuneena). Rehellisesti sanottuna en usko että tulemme näkemään kumpaakaan, Evania eikä Evgenya Sochissa.

    VastaaPoista
  2. Sotnikovalle yritetään selkeästi luoda jotain rohkeaa tms. imagoa hame- ja ohjelmavalintojen kautta, mutta mielestäni se kyllä on vähän liiallista ja vaarassa mennä mauttomuuden puolelle. Esim. viime kauden burleski-ohjelma ja sen hame oli mielestäni niin nuorelle vähän liikaa. Tämä uusi vapaaohjelman hame jatkaa näköjään samaa tyyliä...

    Kostnerin lyhytohjelman hame oli minunkin mielestä puolestaan vähän liian naivi ja kirjaimellinen perhosineen. Carolinan viime kauden ohjelmat olivat mielestäni näitä uusia paremmat, olisikohan liian myöhäistä ottaa edes jompi kumpi takaisin?

    En minäkään usko että Evania Sochissa nähdään. Ehkä hän kiertää näitä tilaisuuksia, jotta saisi sponsoreiltaan vielä rahaa. Plushenko on näiden neljän viime vuoden aikana ehtinyt mm. voittaa EM-kullan ja näyttäytyä MM-kisoissakin. Uskon että hän rakastaa kilpailemista ja haluaa terveytensäkin uhalla osallistua vielä Sochiin. Paikka on kuulemma periaatteessa jo varattu hänelle, eli jos vain hypyt jotenkin kulkevat niin on aika varmaa että hän sinne menee Kovtunin jäädessä kotiin.

    VastaaPoista
  3. Tuo on aika mielenkiintoista, kun paljon puhutaan Venäjän taitoluisteluliiton politikoinnista tiettyjen luistelijoiden suhteen. Juuri esim. Plushenko ja Sotnikova ovat näitä joiden kohdalla kohistaan että paikat Sochiin on jo lähes pedattu. Haluaisin olla kärpäsenä katossa kuulemassa kun liiton isot kihot puivat strategioitaan. Puistattavaa, vaikka ei Venäjä ole edes varmaan ainoa maa joka toimii tällä tavalla. Toivon tosi paljon että ketkä sitten kisoihin tulevatkaan valituiksi saavat pisteet Sochissa vain ja ainoastaan luistelunsa mukaan eikä sen mukaan mitä kansallisuutta edustavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan periaatteessa Kiirankin paikka Sochiin pedattu, vaikka hänen jalkansa kuntoutumisestakaan ei ollut mitään varmuutta. Jokaisessa liitossa on tätä politikointia, toisissa se vain on näkyvämpää ja röyhkeämpää. Kovtun on kuitenkin Venäjän politikointilistalla kakkosena Plushenkon jälkeen, hänhän sai kyseenalaisesti tuon MM-paikan viime vuonna muiden paremmin pärjänneiden ohi ja hänen "syytänsä" periaatteessa on tämä yksi paikka Sochiin. Tatiana Tarasova kuuluu Kovtunin ja Sotnikovan tukijoukkoihin ja Tarasovalla on vielä paljon vaikutusvaltaa näissä valinnoissa.

      Poista
  4. Hyvä huomio tuo Tarasovan kytkös Kovtuniin ja Sotnikovaan. Ja totta, olin jo unohtanut että STLL oli lisännyt sääntöihinsä kohdan koskien poikkeamista arvokilpailujen valintakriteereistä:

    " Koska Kiira Korpi on luistellut viime vuosina terävimmässä kansainvälisessä kärjessä ja hänen tasonsa on ollut ylivoimaisesti parempi kuin muiden alkaneen kauden arvokisakandidaattien osoittama taso, hänelle turvataan mahdollisuus tavoitella arvokisaedustuspaikkoja tarpeen vaatiessa yksilöllisillä poikkeussäännöillä.

    STLL:n liittohallituksen päätöksellä Kiira Korvelle voidaan tarjota mahdollisuus tavoitella EM- ja/tai olympiapaikkaa erikseen järjestettävällä katsastuksella, mikäli hänellä ei ole valintaan oikeuttavaa SB-tulosta, mutta hänen arvioidaan kuntoutuvan katsastukseen mennessä parempaan kuntoon kuin parhaan SB:n omaava luistelija. Lisäksi Kiira Korpi voidaan valita PM-joukkueeseen valintakriteereistä poiketen, mikäli hän ilmoittaa PM-kisassa tavoittelevansa paikkaa MM-kisoihin. "

    VastaaPoista
  5. Alexei Mishin sanoi melko suoraan, että venäläisten olympiapaikat ovat silkkaa politikointia ja että pietarilaisluistelijoilla on moskovalaisluistelijoita heikommat mahdollisuudet saada paikkoja. Aika törkeää politikointia harrastetaan myös Ranskassa, välillä tuntuu, että Didier Gailhaguet tekee kaikkensa tuhotakseen Brin Joubertin mahdollisuudet olympiamatkaan.

    Sen sijaan tuon STLL:N säännön Kiiran kohdalla ymmärrän kyllä, vaikken poikkeuslaeista sinänsä pidäkään. Kiira on kuitenkin ollut viime vuosina aivam eri tasolla kuin muut naisluistelijamme. Kuntoutuminen sujuu kuulemma aikataulussa, mutta EM-jäillä Kiiraa ei vielä taideta nähdä.

    En minäkään usko Plushenkon paluusen, mutta saattaa tämä olla toiveajatteluakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin periaatteessa ymmärrän tuon Kiiran tilanteen koska kaikki muut Suomen naisluistelijat ovat niin kaukana hänestä. Tietysti jos paikasta taistelisi joku toinen lähellä hänen tasoaan, niin tilanne olisi eri.

      Olen seurannut Brian Joubertin uraa tarkasti monta vuotta, koska fanitan häntä tosi paljon ja voin sanoa että DG ei todellakaan ole mikään pidetty henkilö hänen faniensa keskuudessa. Hän on kohdellut Briania niin huonosti monta vuotta ja Florent Amodiosta on väkisin väännetty Ranskan ykkösluistelijaa arvokisoihin. Minua ei periaatteessa ihmetyttäisi yhtään, jos Briania ei lähetettäisi Sochiin, mutta onneksi tästä Skate America farssista nousi sen verran iso kohu, että se tuskin on mahdollista. Ihan raivostuttaa ajatella, että viimeistä kauttaan luistelevaa moninkertaista mestaria kohdellaan tällä tavoin!!!!

      Plushenkon pitäisi muuten kilpailla huomenna Latviassa :P

      Poista