sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Mao Asada - World Champion 2013?

Yksi Four Continents-kisojen parhaimpia ohjelmia oli mielestäni Mao Asadan lyhytohjelma. Nyt nimittäin vihdoin hän sai kolmoisakselin onnistumaan. Asada on pitkään taistellut tuon akselin kanssa. Oikeastaan koko hänen viime kautensa meni piloille kun hän oli niin keskittynyt siihen - usein hyppy jäi vain ilmapalloksi ja samalla koko loppuohjelma meni sekaisin. Asada ei kuitenkaan luovuttanut, vaan vaihtoi taktiikkaa. Hän harjoitteli yhä kolmoisakselia, mutta teki alkukaudesta vain kaksoisakselia ohjelmissaan. Nyt kuitenkin hyppy on hiotunut niin varmaksi, että hän päätti tehdä sen jälleen kilpailuissa - ja onnistui! Asada on tällä hetkellä ainoa naisluistelija ainakin senioritasolla joka tekee kolmoisakselia, tuota hyppyä joka monille miehillekin tuottaa vaikeuksia. Venäjän Elizaveta Tuktamysheva hyppäsi myös juniorivuosinaan kolmoisakselia, mutta ei ole enää muutamaan vuoteen sitä hyppyä näkynyt hänen repertuaarissaan. Koko Asadan lyhytohjelma onnistui täydellisesti ja hän näytti niin iloiselta ja helpottuneelta ohjelman lopuksi! Olen harvoin nähnyt Asadaa esittävän ohjelmaa noin riemuissaan, monen vuoden taistelu hypyn kanssa palkittiin!

MM-kisoja ajatellen Mao Asada ja Yuna Kim taitavat olla ne vahvimmat suosikit kultamitalitaistoon. Teknisesti he ovat Carolina Kostneria vahvempia, eivätkä häviä hänelle komponenttipisteissäkään. Naisten kisasta tuleekin pitkästä aikaa todella jännittävä, kun taso on jälleen noussut kovaksi.  Hyvistä sijoituksista taistelevat Asadan, Kimin ja Kostnerin lisäksi Adelina Sotnikova, Elizaveta Tuktamysheva, Ashley Wagner, Gracey Gold, Akiko Suzuki, Kanako Murakami ja varmasti myös Kanadan oma tyttö Kaetlyn Osmond. Mihin heidän joukossaan mahtuu Kiira? Tuossa sivun oikeassa laidassa on meneillään Kiiran sijoitusveikkaus ;) Tällä hetkellä johdossa näyttäisi olevan sijat 7-10 ja pidän itsekin noita sijoituksia todennäköisimpinä. Virheisiin ei ole varaa tuossa kovassa joukossa kenelläkään.





Mao Asada had an amazing skate at 4CC. I think her short program was one of the greatest programs in that competition. She has been struggling with her triple axel for so long and finally she nailed it. I think she had a good tactic for this season, she started with double axel and after practicing enough and feeling confident she decided to try the triple.  Asada is the only woman in senior level who does triple axel, that jump causes troubles even for men! Elizaveta Tuktamysheva used to did that jump too, but I haven't seen her doing it for a couple of years now. It was great to see Asada skating so happy and joyous, the hard for finally paid off.

I think Asada and Yuna Kim are the biggest winner candidates for the World Championships. They are technically stronger than Carolina Kostner and they won't loose her in PCS either. But it's going to be a very tough and exciting competition, finally the ladies are also having a very deep field! There are many good skaters fighting for a top 10 placement with Asada, Kim and Kostner: Ashley Wagner, Gracey Gold, Akiko Suzuki, Kanako Murakami, Kaetlyn Osmond, Adelina Sotnikova nad Elizaveta Tuktamysheva. So how would our Finnish lady Kiira place with these other ladies? There is a poll on the right side of this page and you can give your opinion ;) I think the placements 7-10 are the most realistic ones for her. It will be a tough competition and no one can afford for mistakes.

2 kommenttia:

  1. Tänä vuonna saadaan varmasti nähdä todella korkeatasoiset MM-kisat niin naisten kuin miestenkin osalta. Mao Asada ja Yuna Kim ratkaisevat minun ennakko-odotuksissani mestaruuden. Pronssista tulee kova kisa Ashley Wagnerin, Carolina Kostnerin, Adelina Sotnikovan, Elizaveta Tuktamyshevan ja Akiko Suzukin kesken.

    Kympin joukkoon päästäkseen pitää kyllä luistella todella hyvin. Toivottavasti Kiira pääse kymppisakkiin. Miten muuten, määräytyykö ensi vuoden olympiapaikkojen määrä MM-kisojen perusteella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olympiapaikat määräytyvät MM-kisojen perusteella. Esim. Venäjän Sotnikovan ja Tuktamyshevan pitää molempien luistella hyvin, jotta ensi vuonna olisi olympialaisiin kolme paikaa. Eli lisäpaineita varmaan tulee joillekin luistelijoille.

      Poista