torstai 2. elokuuta 2012

Laura palaa kilpajäille...

.... ainakin tavallaan, sillä hän on yksi Medal Winners Openin osallistujista. Se on syyskuussa järjestettävä ammattilaisiksi siirtyneille taitoluistelijoille tarkoitettu kutsukilpailu Japanissa.  Muita kilpailijoita naisten sarjassa ovat mm. Irina Slutskaya, Joannie Rochette ja Shizuka Arakawa. Miesten sarjassa jäälle saapuvat Alexei Yagudin, Jeffrey Buttle, Philippe Candeloro, Ilia Kulik, Takeshi Honda ja Kurt Browning. Kilpailussa korostetaan taiteellisuutta ja siinä saa käyttää myös valoja ja laulettua musiikkia.  Koska kilpailun järjestää Japanin taitoluisteluliitto, on palkkiorahatkin hyvät; voittajalle on luvassa 45 000 dollaria ja huonoinkin pääsee kotiin 10 000 dollarin kanssa.

Tämän kisan lopputuloksia on aika vaikeaa veikata, mutta luulempa että miesten sarjassa Yagudin on vahvoilla voittajaksi. Hän on urallaan saavuttanut sellaisen statuksen, että sitä on monen varsinkaan tuosta porukasta ohittaa. Yagudinin ura oli tavallaan lyhyt, sillä hänen kroppansa ei kestänyt hyppyjen rasitusta, mutta hän ehti mm. voittaa Olympia kultaa ja lukuisia maailmanmestaruuksia. Yagudinin  Winter-ohjelmaa pidetään yhtenä hänen huippuohjelmistaan.




Yagudinissa yhdistyi tekninen osaaminen ja hyvä esiintyminen, tietynlainen luistelun riemu. Hän oli myös vahva kilpailija, joka haastoi ja voitti pahimman kilpakumppaninsa Plushenkon moneen kertaan. Yagudinin kolmoisaxel on yksi korkeimmista ja mahtavimmista mitä taitoluistelussa on nähty ja varsinkaan nykyluistelijoista ei löydy vastaavanlaista kolmoisaxelin tekijää. Hypyt kuitenkin tavallaan tuhosivat Yagudinin terveyden ja hän joutui mm. lonkkaoperaatioon. Itselleni Yagudin ei kuitenkaan edusta mitään taitoluistelijan täydellistä ruumiillistumaa, mutta ymmärrän kuitenkin niitä, jotka hänestä niin paljon pitävät. Näissä tulevissa kisoissa Jefrrey Buttle voisi olla Yagudinin pahin haastaja, sillä hänen ohjelmansa ovat erittäin taiteellisia ja siitähän tässä kisataan. Mutta ihmettelen, miksei Lambielia ole kutsuttu, vai olisiko voittaja ollut silloin jo liian selvä :D

Naisten puolella ei mielestäni ole varsinaisia taiteellisia luistelijoita ja paljon ratkaiseekin se, millaisilla ohjelmilla he tulevat mukaan kilpailuun. Epäilen kuitenkin että Japanilainen Olympiavoittaja Arakawa on vahvoilla kisan voittajaksi, isäntämaan edustajana ja herkkien ohjelmien tulkkina.

Kisojen kotisivut: http://www.tv-tokyo.co.jp.e.ck.hp.transer.com/mwo2012/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti