sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Vapaaohjelmat

Hienoa, että Carolina Kostner sai pitkän uransa kohokohdaksi maailmanmestaruuden. Kostner todella ansaitsi sen ja olisi vääryys, jos hänenlaisensa upea luistelija ei olisi koskaan uransa aikana maailmanmestari. Kostnerilla ei ollut oikeastaan ketään kovin vaarallista haastajaa. Toiseksi tullut Alena Leonova jää hänen perusluistelutaidostaan ja lisäksi en pitänyt Leonovan ohjelman rakenteesta. Musiikki oli todella jännittynyttä ja niin oli myös Leonova, joka erittäin keskittyneesti vain liukui hypystä hyppyyn. Varsinaisesti musiikin tulkinta ja esiintyminen alkoi vasta lopun askelsarjassa. Kolmas oli Japanin Akiko Suzuki. Olisin hänet laittanut hopealle, hypyt ja esiintyminen kulkivat ja hän teki lähes täydellisen ohjelman yhtä helpotusta lukuunottamatta. Mahtavaa, että hän 27-vuotiaana sai ensimmäisen MM-mitalinsa!

Naisten taso ei ollut tässä kisassa päätä huimaava ja jos asiaa ajattelee Kiiran kannalta, hän olisi todennäköisesti päässyt uransa parhaaseen suoritukseensa. Kuumassa ryhmässä luisteli mm. Ksenia Makarova, joka ei todellakaan ole Kiiran veroinen luistelija. Toisaalta koskaanhan ei voi tietää miten se luistelu olisi mennyt...

Suurin katastrofi oli USA:n Alissa Czisny, joka kaatui yhtä hyppyä lukuunottamatta kaikki hyppynsä. Tuollaista ohjelmaa oli kyllä hirveä katsoa ja alkoi jo ahdistamaan Alissan puolesta, se on varmaan jokaisen luistelijan painajainen. Hänellä on kai joku loukka

Yksi illan parhaista vapaaohjelmista oli mielestäni USA:n Ashley Wagnerin Black Swan. Hän tulkitsi tuota musiikkia todella hyvin! Harmillista, että hän epäonnistui lyhytohjelmassaan, muuten mitali olisi tullut!



podium, photo: AP Photo/ Francois Mori



Miesten puolella mestaruuden vei yllätys yllätys Patrick Chan! Yleisö Nizzassa reagoi ravoisasti Chanin voittoon, tavalla joka on harvinainen taitoluistelumaailmassa. Kun tulokset selvisivät yleisö vihelsi Patrickille, kuten myös hänen ollessa loppuhaastattelussa. Myös mitaliseremoniassa päätuomarille ja tekniselle kontrollerille vihellettiin. Patrickin maine tuomareiden suosikkina alkaa liikaa monelle taitoluistelunystävälle ja Nizzassa yleisö uskalsi osoittaa sen. Tietysti eihän se ole Patrickin vika. Ei välttämättä ole mukavinta olla maailmanmestari, jolle vihelletään, vaan kakkonen jota yleisö rakastaa.








Patrick voitti subjektiivisten PCS-pisteiden avulla, vaikka Takahashi on häntä taiteellisempi ja tulkinnallisempi luistelija, jolla on yhtä hyvät luistelutaidot. Takahasin vapaaohjelma on puhdasta taidetta!







Yuzuru Hanyun Romeo&Juliet vapaaohjelma on yksi parhaista, mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Musiikki on täydellinen ja siihen lisättynä Hanyun tulkinta ja tekninen osaaminen. Hanyu sairastaa astmaa, jonka vuoksi hän on aivan puhki ohjelmiensa lopussa ja hänellä näyttää olevan vaikeuksia hengittää. Olen iloinen myös, että Brian Joubert sai tehtyä puhtaat ohjelmat pitkästä aikaa kotiyleisön edessä. Brian kertoi tuntevansa olonsa maailmanmestariksi, niin iloinen hän oli tästä kokemuksesta. Hän on tietoinen, että ohjelmavalinnat eivät olleet mitalimateriaalia, mutta olihan se legendaarista nähdä Matrix täydellisenä Ranskassa. Myös Amodio onnistui ja saa olla tyytyväinen luisteluunsa. Kevin van der Perren teki myös täydellisen vapaaohjelman ja luisteli hymyssä suin loppuosuuden. Hän kai päättää uransa näihin kilpailuihin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti