torstai 29. maaliskuuta 2012

Jäätanssin lyhyttanssi

Eilisessä lyhyttanssissa ei kärkikolmikon osalta ollut yllätyksiä. Kisaa johtaa Kanadan Virtue/Moir ja toisena hiukan yli yhden pisteen päässä USA:n Davis/White. Nämä kaksi paria olivatkin aivan omalla tasollaan kisassa, itse pidin tässä lyhyttanssissa ehkä enemmän Davis/Whiten tanssista tällä kertaa. Molemmat parit esiintyvät yleisölle ja ovat todella vangitsevia katsottavia. Erityisesti Scott Moir erottautui muista miehistä todella sulavalla liiketyylillään, hän oli illan paras mies! Lehdistötilaisuudessa Davis/White olivat olleet pettyneitä pisteisiinsä ja erityisesti tasoihin, jotka tuomarit olivat heidän elementeilleen laittaneet. Tämän illan vapaatanssista tulee kunnon taistelu kullasta!




Kolmantena ovat ranskalaiset Péchalat/Bourzat, ilmeisesti tuomarit ovat nyt päättäneet antaa sen pronssimitalin isäntämaan parille. Hedän twisselinsä esimerkiksi eivät olleet täydelliset ja Fabian ei pysynyt Nathalien rytmissä, mutta ne saivat silti tuomareilta +2 GOE. On kyllä hienoa, että Nathalie pystyi suoriutumaan tanssista nenä murtuneena ja on todella taistellutu tiensä tänne kisoihin. Moni muu olisi luovuttanut ja jäänyt kotiin.






Venäjän Ilinykh/Katsalapov ovat viidensiä, heistä on kyllä tulossa Venäjän ykköspari ja muutaman vuoden kuluttua voivat taistella MM-kisoissakin mitaleista. En kyllä pitänyt Ilinykhin mustasta riekalehameesta, jotenkin nuo roikkuvat kangaspalat häiritsivät minua.



Photo: Sebastian Nogier/AFP


Kuudensia ovat Cappellini/Lanotte, olen iloinen että he luistelivat lähes täydellisesti! Seurasin heidän tanssiaan tosi jännittyneenä, sillä pelkäsin Lucan mokaavan jälleen, mutta kaikki sujuikin kuin rasvattu. Tämä latinalaisteema sopii heille enemmän kuin hyvin. Luin juuri muuten huhun, että he olisivat menossa ensi kaudeksi harjoittelemman Zueva/Shpilbandin tiimiin (siis samaan, jossa Virtue/Moir ja Davis/White harjoittelevat)!! Tuskin maltan odottaa heidän kehitystään, jos tämä huhu toteutuu!



photo: Jean-Paul Pelissier/Reuters



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti