sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Challenge Cup tuloksia

Perjantaina ja eilen kisailtiin Hollannissa International Challenge Cupissa. Kilpailun tuloksien perusteella voi vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä MM-kisoja ajatellen.

Naisten sarjassa Carolina Kostner luisteli ylivoimaiseen voittoon huppupisteillä 197,73. Hänen vapaaohjelmansa sisälsi kuusi kolmoishyppyä, jotka kaikki saivat positiivisen GOE:n tuomareilta. Hypyt olivatkin todella korkeita ja puhtaita, erittäin varmoja teknisesti. Kostnerin molemmat ohjelmat ovat myös koreografisesti hienoja ja lähtökohdat MM-kisoihin ovat siis niin hyvät, että hän lähtee sinne kyllä ennakkosuosikkina. Videolta käy ilmi myös Kostnerin huima vauhti, hän on yksi nopeimpia naisluistelijoita:




Hopeaa meni myös Italiaan, tempperamenttiselle Valentina Marcheille. Hän on tyyliltään täysin erilainen kuin Kostner, räväkkä, mutta teknisesti epäpuhtaampi. Oli kuitenkin hauska, että Marchei sai pitkästä aikaa mitalin kansainvälisissä kisoissa.





USA:n Alissa Czisnyn luistelussa on kyllä jotain pahasti pielessä. Lähes kaikki hypyt olivat epäonnistuneita ja  osa jopa niin oudolla tavalla, että taustalla saattaisi olla kenties joku häiritsevä loukkaantuminen. En enää laske Czisnyä MM-kisojen palkintopallille tämän kisan perusteella. Hänen vapaaohjelmassaa Sibeliuksen Valse Tristessä minua vaivaa myös se, että hän ei tulkitse musiikkia millään tavalla, lähinnä vain hymyilee muutamassa kohdassa. Mielestäni tälläinen musiikkivalinta vaatisi syvempää ja dramaattisempaa tulkintaa.




Suomalaisista paras eli kahdestoista oli Cecilia Törn. Tässä hänen lyhytohjelmansa. Hypyt menivät hieman pieleen, mm. yhdistelmä jäi tekemättä, mutta hänellä on kyllä hyvä vauhti luistelussaan.





Miesten puolella voiton vei Ranskan Brian Joubert. Lyhytohjelmassa hän teki kaksi neloishyppyä, tulpin ja salchowin. Se on jotain, mitä hän ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt ja saa nähdä, yrittääkö hän samaa myös Nizzan MM-kisoissa. Vapaaohjelmassa Joubert teki vain yhden neloistulpin, mutta seitsemän puhdasta kolmoishyppyä. Tässä Joubertin lyhytohjelma:





Ranskan Florent Amodio joutui jättämään vapaaohjelman luistelematta, sillä hän loukkaantui aamun harjoituksissa. Hän olisi lähtenyt kisaan kärkipaikalta, mutta ei halunnut riskeerata mitään näin lähellä MM-kisoja. Hän lähti siis takaisin Ranskaan hoidatuttamaan jalkaansa, toivottavasti vamma ei ole vakava.

USA:n hallitsevan mestarin Jeremy Abbottin kisa oli katastrofaalinen. Lyhytohjelmassa hän kaatui kaksi hyppyä, mutta säilyi lähellä Joubertia hyvien PCS-pisteidensä ansiosta. Vapaaohjelmassa oli myös paljon epävarmuutta hyppyjen alastuloissa, mikä ei ole hyvä merkki näin lähellä MM-kisoja. Miehen Exogenesis-ohjelma on kuitenkin tunnelmaltaan ja tulkinnaltaan todella hyvä ja PCS-pisteet pelastivat hänet jälleen.





Kolmanneksi kisassa tuli Italian Samuel Contesti. Suomalaisista parhaiten sijoittui Julian Lagus, joka oli kahdestoista yhteensä viidestätoista kilpailijasta. Kaikki tulokset näkee täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti