keskiviikko 1. helmikuuta 2012

EM-kisat: Miehet

Ensin ajattelin, etten tee ollenkaan aiheesta postausta, sillä miesten kisa oli monilta osin niin suuri pettymys, että olisi ollut helpompi vain ohittaa se. Mutta nyt kun aikaa on kulunut jo hiukan voin tehdä yhteenvedot näistä pettymyksistä, heh.

Ensinnäkin näiden kisojen piti olla Kevin Van der Perrenin viimeiset. Hän lähti kisoihin todennäköisesti mitalisija mielessään, olihan hänellä hieno GP-kisa Jenkeissä syksyllä, mikä varmasti nosti miehen odotuksia näistäkin kisoista. Van der Perren kuitenkin kaatui lyhytohjelmansa hypyssä ja mursi ranteensa. Päätöksen kisan kesken jättämisestä hän teki kuitenkin viime hetkellä ennen vapaaohjelman alkua. Voi kuinka pettyneeltä hän näyttikään, kun hän meni ilmoittamaan asiasta tuomarille. Ei Perrenin pitkä ura saisi päättyä näin! Hän ei vielä ole kuitenkaan ilmoittanut, aikooko kokeilla luistelua vielä Nizzan MM-kisoissa.

photo: AFP

Van der Perren oli herrasmiehenä ilmoittanut pukkarissa tilanteestaan Brian Joubertille, joka oli vuorolistassa hänen jälkeensä. Niinpä Joubert osasi varautua jo lämmittelyssä tulevaan vuoroonsa. Hänen ohjelman alkuosansa olikin hyvä ja hän teki mm. kaksi neloistulppia, kunnes housun pidike irtosi luistimen alta ja pilasi loppuohjelman. Joubert kertoi, että hänestä tuntui nololta luistella sääri paljaana, eikä hän voinut tehdä mm. yhdistelmiä kuten piti, joten hän menetti paljon pisteitä. Joubert koki suurimman pettymyksen jo lyhytohjelmassa, kun alun yhdistelmä meni pilalle kaatumisen takia. Joubertin harkat meni raporttien mukaan todella hyvin, hän on vahva hyppääjä ja karismaattinen esiintyjä, mutta kisahermot pettivät! Joubert on alkanut hermoilemaan viime vuosina liikaa, mikä pilaa usein hänen lyhytohjelmansa. En tiedä, miten hän kestää Nizzan paineet D:




No sitten Javier Fernandez. Ei kestänyt hänkään paineita. Oli niin surullinen vapaaohjelman loppumisen jälkeen, että huh. Ei antanut kommentteja luistelunsa jälkeen pettymyksissään. Onneksi hän on vielä suht nuori, joten mahdollisuuksia vielä riittää. Lisäksi hän joutui luistelemaan niska- ja lonkkavammojen kanssa.

Tomas Verner, tuo ikuinen hermopussi ei myöskää saanut mitalia. Verner opiskelee urheilupsykologiaa, mutta ei siltikään ole onnistunut ratkaisemaan itsellään tätä ongelmaa. Hän kertoi tajunneensa jo ohjelmansa alussa, että mitalimahdollisuudet olivat menneet ja se kyllä näkyi hänen tulkinnassaan, mikä jäi tavallista vaisummaksi.

Michal Brezina jäi neljättä kertaa neljänneksi.

photo: Getty Images

Mitä vielä?

Plushenko tuli ja voitti, vaikka oli kaikkein heikommassa kunnossa polvivammansa takia. Tekninen varmuus ja kisahermot ratkaisivat pelin.

Lisää luistelijoiden mietteitä Goldenskatesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti