sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Johnny Weir naimisiin!

Uuden Vuoden aattona Johnny Weir meni naimisiin poikaystävänsä kanssa New Yorkissa. Onnea vaan tuoreelle parille!

Johnny ja Victor


Weir on tällä hetkellä ehkä kuumin taitoluistelija USA:ssa ja hän on toiminut mm. tuomarina luistelurealityssä, julkaissut omaelämäkerran (joka tosin ei kuulemma keskity paljonkaan luistelumaailmaan. Odotin paljon tuolta kirjalta, mutta lopulta en tilannut sitä, sillä siinä ohitetaan luistelumaailma lähes kokonaan), kuvannut tositv-sarjaa ja -elokuvan (nämä ovat tosi hyviä, suosittelen), kaveerannut mm. Lady Gagan ja Adam Lambertin kanssa, toiminut MAC:n keulakuvana, antanut haastatteluja ja ylipäätänsä ottanut kaiken irti julkisuudesta, jonka hän sai Olympialaisten jälkeen. Nyt Johnny on tyhjentänyt kalenterinsa alkuvuodelle 2012 ja aikoo palata jäälle kokeilemaan, olisiko hänestä vielä palaamaan kilpajäille. Hän aikoo ilmoittaa aikeistaan kevään aikana. Itse toivon, että hän vielä palaisi, vaikka kilpailu USA:n edustusjoukkueeseen pääsemiseen on kovaa (etenkin, jos huhut Evan Lysacekin paluusta pitävät paikkansa).

Monilahjakkuus Johnny Weir on debytoinut mm. laulajanakin. Tässä Dirty Love-biisissä ei ole autotunea säästelty. Valitettavasti siihen ei tehty musavideota, sillä singleä ei myyty tarpeeksi (heh).

Dirty Love by Johnny Weir:


Johnny on myös ahkera Twitterin käyttäjä!


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti